Tassun jälkiä Toscanassa

- matkamuistelmia läheltä ja kaukaa

Eihän tähän tilanteeseen pitänyt enää päätyä. Ensimmäisen kirjan jälkeen nimittäin totesin melkein kapinallisesti, etten toista kertaa lähtisi tähän savottaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kirjoitin matkustelukirjan.

Sami Muhonen 2026

Mistä kirjassa on kyse?

Esikoiseni, Kasvukipuja, oli monella tavalla itsetutkiskelua. Pysähdyin katsomaan elämääni ja menneisyyttäni vähän tavallista tarkemmin. Matkustaminen on aina ollut minulle tärkeää, mutta tällaista matkaa en ollut vielä koskaan tehnyt. Vajaa neljä viikkoa Euroopassa retkeilyautolla toi eteen uusia paikkoja ja haasteita sekä mielettömiä maisemia ja kokemuksia. Kirjan sivuilla palataan kuitenkin myös menneisiin matkoihin ja niiden muistoihin.

Tassun jälkiä Toscanassa -kirja on matka Euroopan halki, mutta samalla matka omiin muistoihin. Se on tarinoita paikoista, ihmisistä, koirista, sattumuksista ja niistä pienistä hetkistä, jotka eivät ehkä matkaoppaaseen päädy, mutta jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Kuvia Euroopan retkeltä

Ajatus kirjasta oli oikeastaan aika innostava. Ehkä tässä olikin jotain sellaista, mitä ei ollut vielä tehty.

Tosca ja Kaura

Meidän novascotiannoutajat kulkevat mukana koko matkan. Ne eivät välitä siitä, missä maassa olemme tai kuinka monta kilometriä on vielä ajamatta. Jokainen uusi paikka on ennen kaikkea täynnä hajuja, ääniä ja tutkittavaa.

Tosca on aktiivinen ja utelias noutaja, joka on aina valmis toimintaan. Kaura puolestaan on rauhallisempi ja varauksellisempi. Se tarkkailee ensin etäältä ja liittyy mukaan vasta, kun on saanut rauhassa arvioida tilanteen. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat seikkailunhaluisen parivaljakon.

Koirien kautta matkantekoon tulee myös toinen näkökulma. Kun me ihmiset kiirehdimme kohti seuraavaa määränpäätä, koirat pysähtyvät haistelemaan. Tärkeintä on se, missä juuri sillä hetkellä ollaan.

Ehkä siitä voisi itsekin ottaa joskus oppia.

Kustantajan sanoin: ”Sami. Tämä on hyvän mielen kirja.”

Kirja matkasta, arjesta, koirista, ihmisistä ja pienistä hetkistä, jotka helposti jäävät kiireen alle. Niistä asioista, joista elämä lopulta aika pitkälti koostuu.

Miksi tämä kirja syntyi?

Olen matkustanut 58 eri maassa. En silti kutsuisi itseäni maabongariksi. Matkustamisessa ei ole mulle koskaan ollut kyse siitä, kuinka monta paikkaa olen ehtinyt nähdä. Vuosien aikana matkat ovat opettaneet mulle paljon maailmasta, muista ihmisistä ja ennen kaikkea itsestäni.

Koronan aikana ymmärsin ensimmäistä kertaa, kuinka tärkeä osa matkustamisesta oli tullut elämääni. Kun rajat sulkeutuivat ja maailma pysähtyi, katosi samalla jotain muutakin. Kaipasin tunnetta siitä, että voin lähteä, nähdä jotain uutta ja kohdata ihmisiä toisenlaisissa ympäristöissä.

Tassun jälkiä Toscanassa -kirja vie lukijan mukaan omille matkoilleni. En tarjoa valmista opasta tai vastauksia, vaan tarinoita ihmisistä, paikoista, sattumuksista ja hetkistä, jotka ovat jääneet mieleen.

Ehkä joku niistä herättää sinussa oman muiston tai saa sinut katsomaan seuraavaa matkaa hieman eri tavalla. Kaikkea ei voi selittää toiselle. Jotkut asiat täytyy vain itse kokea.

Julkkarit ovat 4.12.2026 klo 18 Helsingissä.

Ilmoittaudu mukaan, niin lähetän tarkemmat tiedot tilaisuudesta.

Jätä sähköpostiosoitteesi

    Tassun jälkiä Toscanassa ilmestyy kauppoihin ja kirjastoihin 30.11.2026.

    Voit tilata myös alla olevalla lomakkeella kirjan.

    Hinta 28€ (sis. alv 13,5%) Saat sähköpostiin maksutiedot ja maksun saavuttua kirja postitetaan sinulle. Hintaan lisätään postikulut.