Kuormitus ei ole vihollinen
03.10.2025
Kun mun mieltä painaa jokin asia, niin tarvitsen aikaa prosessoida ja vielä enemmän haluan kirjoittaa siitä. Niin tälläkin kertaa. Jo tätä kirjoittaessa joudun ottamaan muutaman syvemmän hengenvedon. Tämä on henkilökohtainen aihe ja tuntuu, että vain toinen koiranomistaja voi täysin ymmärtää, mistä puhun.
Mennään ajassa taaksepäin reilut 15 vuotta. Elin silloin parisuhteessa ja vuonna 2009 lähdimme lomalle Samoksen saarelle Kreikkaan. Muistan yhä, kuinka oma äitini ja kumppanini vanhemmat varoittelivat. “Ette sitten ota sieltä koiraa mukaan.” No, arvaatte varmaan, miten siinä kävi.
Vierailimme saaren koiratarhalla, jossa sattumalta oli juuri pelastettu kreikanajokoiran näköisiä, vain muutaman päivän ikäisiä pentuja. Normaalisti niin pienet pennut lopetetaan tarhalla, koska riski sairauksien leviämisestä on suuri. Mutta yksi pentu erottui joukosta ja tuntui ensikohtaamisesta asti omalta. Muistan vielä selkeästi tilan jossa pentue oli ja ylipäätään koko tilanteen. Olihan tilanne kuitenkin kaikin puolin jännittävä, kun ensimmäistä omaa koiraa oli hankkimassa. Siitä tilanteesta ei yksinkertaisesti pystynyt lähtemään ilman, että yrittäisimme pelastaa koiran mukaamme. Lopulta saimme sovittua tarhan kanssa, että pentu voisi muuttaa meille Suomeen, kun rokotukset ja sirut olisivat kunnossa. Hän sai nimekseen Hippu ja kotiutuminen sujui mutkattomasti.
Jonkin ajan kuluttua aloimme miettiä, että Hipulle voisi olla mukavaa saada kaveri. En usko enneuniin, mutta näin noihin aikoihin unta mäyräkoiranpennuista ja vain muutamaa päivää myöhemmin kuulimme, että sileäkarvainen pentue oli syntynyt ja etsivät koteja. Kaikki tapahtui kuin elokuvissa. Niin meille muutti Elli, pitkä mäyräkoira, jolla oli vahva ja ylpeä olemus ja jonka rinnasta paistoi normaalia enemmän “veneen nokka”.
Hippu taas oli ajokoirille tyypilliseen tapaan kova ”juttelemaan”. Muistan vieläkin sen äänen ja sen katseen, joka sanoi enemmän kuin sanat koskaan voisivat. Nämä kaksi koiraa olivat iso osa sitä elämänvaihetta.
Aina elämä ei kuitenkaan mene niin kuin toivoisi. Muutaman vuoden kuluttua ajauduimme tilanteeseen, jossa Hippu jäi mulle ja Elli jatkoi elämäänsä eksäni kanssa. Kun Hippu myöhemmin sairastui äkillisesti ja jouduin kävelemään ulos Tammiston Evidensiasta tyhjä talutushihna kädessä, tuntui kuin joku olisi lyönyt märällä rätillä kasvoihin. Koirat eivät itsenäisty niin kuin lapset. Ne tarvitsevat huolenpitoa ja rakkautta joka päivä, koko elämänsä ajan. Ne katsovat omistajaansa silmät täynnä luottamusta, valmiina seuraamaan minne tahansa. Ihmiset voivat vaihtua ja osoitteet muuttua, mutta koira pysyy, tapahtuipa mitä tahansa.
Hippu oli ehtinyt täyttää kymmenen vuotta, kun hänen kuntonsa romahti täysin yllättäen. Muistan sanoneeni äidilleni silloin, että “en varmaan koskaan enää pysty ottamaan koiraa.” Se ei ollut vain luopumista yhdestä eläimestä. Siihen liittyi niin paljon muutakin ja se kosketti monen ihmisen elämää.
Viime viikonloppuna sain viestin Ellin kunnosta ja tie on tullut määränpäähänsä. Uskomattoman pitkän, 15 ja puolen vuoden elämän jälkeen Elli on siirtynyt Hipun seuraksi jonnekin parempaan paikkaan. Kuulin uutisen työpäivän keskellä, juuri kun olin menossa tapaamaan uutta asiakasta. Vaikka hoidin työt rutiinilla, tuntui pahalta siitä huolimatta ja en ollut totta puhuakseni varmaan edes työkunnossa.
Koirat muistuttavat meitä tietyistä ajanjaksoista elämässä. Niistä hetkistä, jolloin kaikki oli toisin. Niistä pilvilinnoista, jotka ehkä murtuivat, mutta jättivät jälkeensä muistot kaikesta huolimatta.
Onko sattumaa, että rakastuin myöhemmin Elli-nimiseen naiseen ja että hänelläkin oli kaksi koiraa? Ehkä ei. Ehkä kohtalo halusi muistuttaa, että jotkut asiat kuuluvat meille, vaikka yrittäisimme niitä vältellä viimeiseen asti.
Mä en enää usko, että koirat tulevat elämään sattumalta. Ne tulevat opettamaan meitä rakkaudesta, uskollisuudesta ja siitä, miten paljon sydän voi kestää. Ja vaikka Hippu ja Elli eivät enää ole täällä, tiedän, että jossain yläpuolella ne jatkavat yhdessä samoja leikkejä kuin ennenkin.
PS. Jäi varmaan mietityttämään, mitä mun ja eksän vanhemmat Hipusta lopulta tuumasivat. Se jätti heihin ja moneen muuhun sellaiset jäljet, joita ei niin vain unohdeta. Nuo jäljet yhdistävät meitä ihmisiä tavalla tai toisella.
Maksuttomat treenit
Liikkuvat Puntit on järjestänyt maksutonta ohjattua liikuntaa jo yhdeksän kesän ajan ja ensi vuonna 2026 on juhlavuosi, kun saamme kympin täyteen. Treenit ovat monipuolisia, tehokkaita ja sopivat kaikille. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta. Yhteinen treeni porukalla takaa hyvän treenin myös silloin, kun itsellä ei välttämättä ole se paras päivä harjoitella.
Miten homma toimii? Lähetä viesti sähköpostilla tai WhatsAppilla, niin lisään sinut ryhmään, jossa äänestetään treenipäivistä ja valitaan eniten ääniä saanut päivä. Treenit järjestetään Klaukkalassa.
Jäikö sulla mieleen jotain tästä tai onko sulla ideoita, mistä voisin kirjoittaa seuraavaksi? Laita mulle viestiä!
Seuraa tiliäni LinkedInissä, Instagramissa, X:ssä, Threadsissa ja TikTokissa – niin pysyt parhaiten ajan tasalla uusista blogiteksteistäni. Halutessasi voit myös tilata uutiskirjeen, niin saat tiedon uusista teksteistä suoraan sähköpostiisi. Ensimmäistä kertaa blogissa? Tutustu minuun täällä!
Kaupallisia tiedotteita
Kerro minulle oma tarinasi. Onko sinulla jokin tavoite, minkä haluat saavuttaa? Miten voisin olla sinulle avuksi? Ota yhteyttä, niin autan sinua toteuttamaan sen! sami@liikkuvatpuntit.fi
Kasvukipuja -kirjan yksityisiä esittelyjä voi tilata allekirjoittaneelta. Kirjan voi lainata kirjastosta tai ostaa kirjakaupasta ja virallisilta kotisivuilta.
Julkinen kirjaesittely Klaukkalan kirjastossa 19.11.2025 klo 18:00. Tervetuloa paikalle!
