On hommia ja sitten on unelmahommia 1/2
13.02.2025
Asiaa ylikunnosta – Älä tee niin kuin minä, vaan tee niin kuin sanon
28.02.2025
Tämä on jatkoa ensimmäiseen postaukseen. Jos et lukenut sitä, niin tässä linkki ole hyvä.
Olipas kiva muuten ihmetellä edellisen postauksen analytiikkaa. Lukijoita nimittäin riitti. Lähtökohtaisesti mulla ei ole mitään tavoitteita blogin kanssa. Kirjan kirjoittamisen jälkeen olen huomannut kaipaavani kirjoittamista. Nimenomaan rentoa sellaista. Äläkä ymmärrä väärin. Ensiteoksen työstäminen oli miellyttävä kokemus kaikkine käänteineen, mutta raskaan siitä teki tietyt aiheet mitä kirjassa tuli käsiteltyä. Tuntui, että vanhoja arpia olisi revitty uudelleen auki ja turha sitä on kieltää, että samasta syystä kirjaesittelyt ovat olleet välillä henkisesti melko uuvuttavia hetkiä.
Joudun valitettavasti rakentamaan edelleen sitä kuuluisaa aasinsiltaa, ennen pääsemistä itse asiaan. Palataanpa hetkeen, kun Jussi saapui konsertin jälkeen lämpiöön. Paikalle jääneet ihmiset pääsivät vaihtamaan nopeat ajatukset ja ottamaan yhteiskuvia illan tähden kanssa. Huomasin Jussin katseesta jotain samaistuttavaa, jotakin, mitä olin itsekin kokenut reilu puoli vuotta aiemmin. Katse oli tyhjä ja näytti hieman eksyneeltä. En tiedä, oliko tämä todellisuutta, mutta sivullisesta se näytti siltä. Täysin normaalia tuon kaltaisen intensiivisen kahden vuoden jakson jälkeen, jos näin oli.
Mitäkö tuttua tilanteessa oli?
Painotan, etten ole aikaisemmin tästä puhunut näin avoimesti. Nyt laitan kaikesta huolimatta itseäni likoon, jos tästä joku vaikka oppisikin jotain. Tapahtuneesta on kulunut lähes vuosi ja olen saanut rauhassa valmistautua jälkipyykkiin, joten let’s mennään.
Palataan ajassa taaksepäin, päivään 19.5.2024 Australian Brisbaneen. Mielessäni pyörii yksi asia laskeutuessani kisalavalta portaita alas. 2,5 vuotta kestänyt “kisaprojekti” on tullut päätökseen. Olo kirjaimellisesti kuin puusta pudonneella. Lavan takana on kova kuhina päällä. Näen ja kuulen kaiken, mutta todellisuudessa olen jossain tiloissa ja en saa oikein mistään tunteesta kiinni. Pitäisi pystyä riemuitsemaan, koska sain toteuttaa haaveen kilpailla vielä tämän ikäisenä. Olin antanut itsestäni kaiken mitä oli annettavissa ja kehon tarjoamat signaalit muistuttivat, että näin tosiaan tuli tehtyä. Yritän parhaimpani mukaan keskittyä tilanteen rauhoitteluun ja ajattelen, että tästäkin selvitään tavalla tai toisella. No eipä sit selvittykään ja lopputuloksena ylikunto.
Rapatessa roiskuu
Unelmia jahdatessa taustalla vaanii vaara. Valmennusyrittäjänä tiedän teoriassa paljonkin ylikuormitustilasta ja tottakai olen pyrkinyt sitä väistelemään. Aina se ei ole siitä kiinni, että olisi treenattu liian kovaa vaikka näin yleisesti luullaankin ja nyt kerron lyhyen version omasta kokemuksesta. Huomaan jo tässä vaiheessa tekstiä, miten vastenmieliseltä tapahtuneen niputtaminen tuntuu, enkä ole edes varma, onko sen muisteleminen oikein.
Syksyllä 2023 oli tiedossa seuraavan vuoden projektit. Kilpaileminen Australiassa, kirjan kirjoittaminen ja tärkeimpänä astella alttarille morsiamen kanssa. En kokenut mahdottomaksi kokonaisuudeksi. Tosin en sillä hetkellä osannut arvioida muita mahdollisia elämän tarjoamia yllätyksiä mitä saattaisi tulla eteen.
Kevään edetessä kuormitus lisääntyi entisestään, kun isäni nukkui pois ja puoliso joutui onnettomuuteen. Kilpailuihin tähtäävä dieetti oli jo pitkällä tässä vaiheessa, kun kaaos oli valloillaan. Odottamattomia stressitekijöitä punnittiin ja kysymyksiä riitti enemmän kuin vastauksia oli saatavilla. 2,5 vuotta kestänyt valmistautuminen kisoihin oli vaarassa keskeytyä viime metreillä. Projektilla oli hintaa 10 tonnia, joten keskeyttää en halunnut liian kevyein perustein. Terveys edellä halusin kuitenkin tehdä päätöksen, koska raha on vain rahaa. 
Maailma oli kaatunut niskaan, mutta siitä huolimatta yöunet pysyivät hyvinä, ruoka maistui ja harjoittelut sain hoidettua. Päätin viedä hommat maaliin eli jatkaa kisoihin valmistautumista. Oliko tämä virhe? Siihen ei ole vastausta tarjolla olisiko ylikuntoa tullut vaikka olisin keskeyttänyt kisadieetin. Sitä voi vaan arvuutella.
Muutama päivää ennen kisoja kroppa keräsi nestettä. Ei kuitenkaan niin merkittävästi, että lavalle nousua olisi tarvinnut perua. Kuitenkin kaksi päivää kisojen jälkeen elimistö ilmoitti, että nyt ollaan astuttu miinaan. Jalat turposivat muodottomaksi. Australialaisessa sairaalassa labrat näyttivät mitä sattuu. Tässä vaiheessa ei ollut vielä selvillä mistä on kyse, koska ainoat oireet olivat turvonneet jalat.
Saavuimme Suomeen Australiasta ja tilannetta pyrittiin ratkomaan suomalaisen lääketieteen voimin. Vastauksia ei löytynyt ja lopulta diagnoosi olikin “selittämätön shokkireaktio elimistössä”. Lääkärien kanssa sovimme, että raskasta tekemistä pyritään välttämään ja fokus on palautumisessa.
“Herra hyvä. Teillä on ylikunto.”
Seuraavana elämässä oli vuorossa häät. Se odotetuin sekä merkityksellisin päivä. Kaikki meni hyvin ja elämä tuntui tasaantuvan entisestään. Kunnes häiden jälkeen alkoi tapahtumaan. Olin töissä ja yhtäkkiä havahduin siitä, kun en ymmärtänyt enää mistään mitään. En tiennyt mitä olin tekemässä, en osannut vastata yksinkertaisiin kysymyksiin ja viimeisenä en meinannut muistaa mikä päivä on menossa. Pelästyin itsekin ja jätin työt kesken välittömästi. Hakeuduin lääkärin vastaanotolle jossa pienen keskustelun sekä labrojen jälkeen alkoi selviämään asioita. Leposyke 110, verenpaineet epätasapainossa sekä labrat näytti jälleen mitä sattuu. Lääkärin sanat pysäyttivät heinäkuisena aamuna, ja ne kaikuvat vielä tänäkin päivänä korvissani. “Herra hyvä. Teillä on ylikunto.” Tilanne näytti hänen mielestään niin hälyttävältä, että loppuvuosi olisi vietettävä sairaslomalla. Se oli melko sekava hetki, enkä oikein muista siitä muuta.
Diagnoosin saaminen oli lopulta helpotus. Mystiset oireet turvonneista jaloista lähtien eivät enää olleet arvoitus. Ylikunnon kanssa arki alkoi pakkolevolla. Lääkäri määräsi mut sohvan pohjalle ja ensimmäisten viiden viikon ajan sain luvan liikkua vain keittiön, vessan ja kotipihan väliä. Se oli henkisesti uuvuttavaa aikaa ja korkeat sykkeet muistuttivat itsestään vähän väliä, välillä oikein ikävästi. Fiilis kehon “jatkuvasta valmiustilasta” muistuttaa lopun elämää ajanjaksosta mihin ei halua enää palata ikinä, joten toivottavasti kerta riittää tätä oppikoulua. Palautuminen on edelleen käynnissä, mutta työkyky palautui aikaisempaa arviota nopeammin ja siihen kului aikaa lopulta 10 viikkoa. Ilmeisesti sain hyvän vasteen levosta ja hyvä, että otin asian tosissaan kertaheitolla.
Seuraavassa blogissa pureudun ylikuntoon tarkemmin. Ylikunto eli ylirasitustila voi hiipiä salakavalasti, kun keho ja mieli eivät saa riittävästi aikaa palautua jatkuvasta kuormituksesta. Olipa kyse sitten liiallisesta liikunnasta, stressistä tai unenvajauksesta. Aion käydä läpi, mitkä tekijät altistavat ylikunnolle, miten sen voi tunnistaa ajoissa ja millaiset keinot, kuten lepo, ravinto ja kuormituksen säätely, auttavat toipumisessa. Tavoitteenani on valottaa tätä monisyistä aihetta käytännönläheisesti ja omien kokemusteni kautta.
Jäikö sulla mieleen jotain tästä tai onko sulla ideoita, mistä voisin kirjoittaa seuraavaksi? Laita mulle viestiä!
Seuraa tiliäni LinkedInissä, Instagramissa, X:ssä, Threadsissa ja TikTokissa – niin pysyt parhaiten ajan tasalla uusista blogiteksteistäni. Halutessasi voit myös tilata uutiskirjeen, niin saat tiedon uusista teksteistä suoraan sähköpostiisi. Ensimmäistä kertaa blogissa? Tutustu minuun täällä!
Kaupallisia tiedotteita
Kerro minulle oma tarinasi. Onko sinulla jokin tavoite, minkä haluat saavuttaa? Miten voisin olla sinulle avuksi? Ota yhteyttä, niin autan sinua toteuttamaan sen! sami@liikkuvatpuntit.fi
Julkisia kirjaesittelyitä on vielä Oodissa 7.3.2025 ja Kallion kirjastossa 1.4.2025. Kummatkin tilaisuudet alkavat klo 18:00. Yksityisiä esittelyjä on sovittuna muutama ja niitä on mahdollista tilata myös jatkossa allekirjoittaneelta. Erityiskiitokset Korson Eläkeläiset ry:lle, kun sain tällä viikolla käydä kertomassa kirjastani. Syntyi hyviä keskusteluja!
