
Puolison elämäntapamuutos
02.05.2025
Elämäntapamuutoksen ei kuulu olla tuskien taival
16.05.2025Tämänkertainen blogi on toivepostaus ja aiheena on onnistunut valmennussuhde. Järjestin muutama viikko sitten arvonnan ja sain sen myötä ehdotuksia mistä kaikesta voisin kirjoittaa. Olen pyrkinyt jokaisessa blogissa kertomaan asian kylkeen omia kokemuksia ja sillä yrittänyt luoda lisäarvoa tekstille.
Vierastan käyttämästä sanaa asiakas. Koen, että valmennettava on enemmän ihmisläheisempi termi, vaikkakin taustalta löytyy toimeksiantosopimus. Valmennussuhde on parhaimmillaan ainutlaatuista yhteistyötä, jossa roolit ja vastuut ovat selkeät. Se perustuu keskinäiseen kemiaan, luottamukseen, avoimeen viestintään ja yhteiseen sitoutumiseen asiakkaan tavoitteita kunnioittaen. Onnistuessaan yhteinen matka voi jatkua jopa vuosia.
Mitä valmentajan ja valmennettavan tehtäviin kuuluu?
Valmentajan rooli on ohjata, motivoida ja tukea valmennettavaa kohti itsenäisiä, terveellisiä elämäntapoja. Tavoitteena on, että valmennuksen päätyttyä valmennettava ymmärtää kehoaan ja osaa tehdä parempia valintoja ilman jatkuvaa ohjausta. Toisin sanoen valmentaja pyrkii tekemään itsensä lopulta “tarpeettomaksi”. Yhteistyön laajuus määräytyy asiakkaan tarpeiden mukaan. Keskeistä on, että valmentaja tuo lisäarvoa arkeen ja tukee tavoitteiden saavuttamista.

Valmentajan tehtävänä on suunnitella ja opastaa asiakkaalle suositusten mukaisesti liikuntaa, ravintoa ja ylipäätään muutoksia, jotka tukevat kehittymistä. Tavoitteet on yhdessä tuumin sovittu valmennettavan kanssa valmennussuhteen alussa. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää elää niin kuin opettaa. Kokemuksen mukaan se vahvistaa luottamusta ja motivoi valmennettavaa entisestään. Motivointi on myös keskeinen osa valmentajan roolia. Valmennettavan innostuksen ylläpitäminen erityisesti haastavina hetkinä vaatii empatiakykyä ja kykyä lukea ihmistä. Hyvä valmentaja inspiroi valmennettavaa löytämään liikunnan ilon ja uskon omiin kykyihinsä esimerkiksi asettamalla realistisia välietappeja, juhlimalla pieniäkin onnistumisia ja tarjoamalla vaihtelua harjoitteluun. Tämä pätee niin hyvinvointiliikkujaan kuin tavoitteellisesti harjoittelevaan. Valmentajalla täytyy löytyä joustavuutta ja kykyä mukauttaa ohjelmaa tarvittaessa, jos valmennettavan elämäntilanne muuttuu tai jokin lähestymistapa ei toimi. Vaatii hyvää tilannetajua ja kykyä reagoida asiakkaan tarpeisiin.
Asiakkaan roolina on sitoutua prosessiin ja tutkia omia toimintatapojaan kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla. Valmennussuhteen onnistuminen on yhtä lailla asiakkaan käsissä. On kyse sitten treeniohjelmasta tai ravinto-ohjeista, niin avoimuus omasta tilanteesta on avainasemassa. Motivaation puute, loukkaantumiset tai muiden haasteiden salaaminen voivat hidastaa kehittymistä.
Aktiivisuus ja mielenkiinto omaa prosessia kohtaan ovat avainasemassa. Pelkkä salilla käyminen ei riitä, jos valmennettava ei ole valmis panostamaan myös henkiseen puoleen. Tämä voi tarkoittaa omien tavoitteiden syvällistä pohtimista tai uusien tapojen opettelua arjessa. Asiakkaan on oltava valmis ottamaan vastaan palautetta ja kokeilemaan uusia asioita, vaikka ne tuntuisivat aluksi epämukavilta.
Asiakkaan vastuulla on myös kommunikoida selkeästi omista odotuksistaan ja tarpeistaan. Jos treeniohjelma tuntuu liian raskaalta tai ravinto-ohjeet epärealistisilta, asiakkaan on tärkeää tuoda tämä esille. Valmennussuhde on kahdenvälistä yhteistyötä ja valmentaja voi tehdä muutoksia vain, jos hän tietää, mikä toimii ja mikä ei.
Pähkinän kuoressa
- Yhteiset, selkeät tavoitteet. Molempien on tiedettävä mihin pyritään ja miksi.
- Avoin kommunikaatio. Suora puhe puolin sekä toisin helpottaa molempien tonttia.
- Joustavuus ja yksilöllisyys. Valmennuksen on mukauduttava arkeen ja elämäntilanteeseen.
- Edistymistä on juhlittava. Pienetkin onnistumiset, kuten parempi unenlaatu, uusi ennätys maastavedossa tai kehittyminen jossakin arjen uudessa rutiinissa, ansaitsevat todellakin huomiota.
Parhaimmillaan valmennussuhde on molempia osapuolia kasvattava matka. Valmentaja tuo osaamisensa, intohimonsa ja visionsa asiakkaan itsenäistymisestä, kun taas valmennettava tuo sitoutumisensa ja halunsa kehittyä. Yhteistyö vaatii aikaa, vaivaa ja kärsivällisyyttä, sillä pysyvät muutokset eivät tapahdu hetkessä.
Luottamus on valmennussuhteen kulmakivi. Valmennettavan on voitava luottaa siihen, että valmentaja pitää hänen hyvinvointiaan etusijalla ja ohjaa häntä kohti itsenäisyyttä ja valmentajan on luotettava siihen, että valmennettava on valmis tekemään töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Molempien osapuolten sitoutuminen voi johtaa upeisiin tuloksiin, kuten parempaan fyysiseen kuntoon, vahvempaan henkiseen hyvinvointiin ja kasvavaan itseluottamukseen.
Valmennussuhde on aina yksilöllinen ja matkan alussa tehdyt linjaukset pitää tukea molempien tahtotilaa. Ei niin, että valmentaja määrittelee yksin välietapit sekä lopulliset maalit. Tärkeintä on löytää yhteinen sävel ja nauttia matkasta kohti terveempää ja vahvempaa elämää.
Maksuttomat treenit

Liikkuvat Puntit on järjestänyt maksutonta ohjattua liikuntaa jo kahdeksan kesän ajan ja nyt käynnistyy yhdeksäs kesä. Treenit ovat monipuolisia, tehokkaita ja sopivat kaikille. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta. Yhteinen treeni porukalla takaa hyvän treenin myös silloin, kun itsellä ei välttämättä ole se paras päivä harjoitella.
Miten homma toimii? Lähetä viesti sähköpostilla tai WhatsAppilla, niin lisään sinut ryhmään, jossa äänestetään treenipäivistä ja valitaan eniten ääniä saanut päivä. Treenit järjestetään Klaukkalassa.
Ensimmäinen treeni järjestetään 9.5.25! Tervetuloa!
Jäikö sulla mieleen jotain tästä tai onko sulla ideoita, mistä voisin kirjoittaa seuraavaksi? Laita mulle viestiä!
Seuraa tiliäni LinkedInissä, Instagramissa, X:ssä, Threadsissa ja TikTokissa – niin pysyt parhaiten ajan tasalla uusista blogiteksteistäni. Halutessasi voit myös tilata uutiskirjeen, niin saat tiedon uusista teksteistä suoraan sähköpostiisi. Ensimmäistä kertaa blogissa? Tutustu minuun täällä!
Kaupallisia tiedotteita
Kerro minulle oma tarinasi. Onko sinulla jokin tavoite, minkä haluat saavuttaa? Miten voisin olla sinulle avuksi? Ota yhteyttä, niin autan sinua toteuttamaan sen! sami@liikkuvatpuntit.fi
Julkinen kirjaesittely Keravan kirjastossa 21.5.2025 klo 18:00. Tervetuloa paikalle!