
Miksi paino ei enää putoa?
06.05.2026Pahoittelen jo etukäteen, koska tästä tekstistä tulee pitkä. Koita löytää itsellesi hetki aikaa sekä paikka lukea tämä.
Olen melko aktiivinen sosiaalisessa mediassa, koska haluan ymmärtää erilaisia ihmisiä paremmin. Koen, että yksilön ajattelun, motiivien ja toimintatapojen ymmärtäminen tekee musta paremman valmentajan pitkässä juoksussa. Työssäni olen tiiviisti tekemisissä ihmisten kanssa ja mitä paremmin ymmärrän valmennettavan sielunmaisemaa, sitä paremmin pystyn tukemaan hänen kehitystään.

Laitan tässä tekstissä itseni henkilökohtaisella tasolla hommiin ja teksti kertoo elämän rajallisuudesta, yksinäisyydestä ja itsensä hyväksymisestä. Omistettu teille, jotka esimerkiksi elätte elämässä vaihetta, että ette tiedä mihin olette matkalla tai miksi esimerkiksi rakkauden löytäminen voi ollakin niin hankalaa. I feel you. I see you.
Teksti syntyi puhtaasti siitä, että näen lähes päivittäin yksinäisten ihmisten pohdintaa ja päivittelyä tämän aiheen äärellä. Siksi koen jopa velvollisuudekseni jakaa omia kokemuksiani. Lopetan tekstini muistoon päivästä, joka ei varmasti unohdu koskaan, sekä siihen, miten kaikki meni.
Käytän tekstissä lainauksia kirjasta Kasvukipuja, sillä ne auttavat lukijaa ymmärtämään sanojani ja mua paremmin. Pienenä vastuuvapautuksena, kuten kirjani ja tämänkin tekstin kohdalla: tämä ei ole mikään opus. Kerron vain rehellisesti, miten tämä homma on omalla kohdallani mennyt. Suosittelen myös kirjani lukemista, jos aihe resenoi.
“Erään ystäväni herättelevä kommentti oli juuri sitä, mitä tarvitsin
elämäni suurimpien haasteiden edessä. Hän oli suora ja
sanoi, että nyt on Sami aika oppia olemaan yksin, korjata asioita,
rakentaa uutta ja ennen kaikkea opetella pitämään huolta itsestään.
Ystäväni sai minut ymmärtämään, kuinka nyt olisi tärkeää
ottaa elämässä uusi suunta ja kehittää sekä vahvistaa itseään kokonaisvaltaisesti.
Oli jopa helpottavaa myöntää itselleni, kuinka
pohjalla olin asioideni kanssa.”

Sitten itse asiaan. Usko tai älä, niin tiedän kirjaimellisesti mitä yksinäisyys on ja kuinka raskasta se voi olla ihmiselle, joka ei ole tottunut olemaan yksin.
“Helppoa itsensä kohtaaminen ei ole ja voi vaatia aikaa, kärsivällisyyttä
ja rohkeutta käsitellä syvempiä tunteita ja ajatuksia.
Parhaimmillaan se voi kuitenkin johtaa merkittäviin oivalluksiin
ja muutoksiin elämässä. Pysähtyminen ja itsetutkiskelumatkan
aloittaminen oli ainoa oikea sekä välttämätön tapa lähteä purkamaan
kokonaisuutta kuntoon. Parisuhde ei tullut kysymykseenkään,
sillä en olisi osannut olla tarpeeksi läsnä, jos jo itseni
kanssa oli vaikeaa olla. Oli opeteltava pysähtymään, kuuntelemaan
itseäni, elämään yksin, tutkimaan tunteitani, arvojani ja
käyttäytymistäni.”
Yksin elävä ihminen on varmasti joskus kuullut tai lukenut jostain, että olisi hyvä opetella olemaan yksin sen sijaan, että pyrkisi väkisin parisuhteeseen. Se on kulunut fraasi ja usein myös epämiellyttävä neuvo kuulla. Omalla kohdallani koen kuitenkin, että juuri siitä tuli todellinen käännekohta.
Palataan ajassa reilu viisitoista vuotta taaksepäin. Pitkä parisuhteeni oli juuri päättynyt ja olin täysin unohtanut, kuka olen, vielä vähemmän tiesin olenko lintu vai kala. Silloin ystäväni hyväntahtoinen heitto yksinolon opettelusta osoittautui lopulta merkitykseltään paljon sanojaan suuremmaksi.
Opettelin elämään yksin, keskityin itseeni ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Suhtauduin asiaan niin vakavasti, etten päästänyt ihmisiä lähelleni. Koin, että tämä oli nyt tärkeä vaihe elämässäni, enkä halunnut riskeerata mitään, mitä olin jo ehtinyt rakentaa yksinolon aikana.
Tämä ei ole ohje kenellekään toimia samoin, vaan kerron vain, miten tämä on omalla kohdallani mennyt.
Uusi luku
Vaihetta oli kulunut jo kymmenen vuotta. Olin käyttänyt aikani matkustamiseen, tavoitteelliseen saliharjoitteluun ja työn ohessa opiskeluun. Hiljalleen alkoi tuntua siltä, että olin valmis siirtymään elämässä eteenpäin seuraavaan vaiheeseen.
Elimme koronavuosia ja eräänä kauniina päivänä kohtasin kuntosalilla ihmisen, jonka hymy jäi mieleeni. Näimme sen jälkeen muutamia kertoja uudelleen ja lopulta juttelimme sattumalta myös parkkipaikalla. Olin kuitenkin vaikeassa tilanteessa, sillä sali, jossa tapasimme, oli myös paikka, jossa valmensin asiakkaitani. Hän ei varsinaisesti ollut asiakkaani, mutta olin pitänyt periaatteena, että asiakkaat ovat asiakkaita, myös salin asiakkaat.

Päätin kysyä neuvoa salin omistajalta ja tiedustelin, mitä hän ajattelisi, jos pyytäisin salin asiakasta ulos. Hän totesi, että tilanne on sellainen, että jos en tee sitä itse, hän tekee sen puolestani.
Yksi asia johti toiseen ja yhtäkkiä olimme asuneet yhdessä vuoden verran koronan runtelemassa maailmassa. Kun on elänyt kymmenen vuotta keskittyen vain omiin tarpeisiinsa, niin seuraavaksi oli opeteltava huomioimaan myös toisen ihmisen tarpeet, jos tilanteesta halusi rakentaa oikeasti pysyvämpää.
Pienenä hauskana sidenotena tähän väliin. Mun yksinoloeran aikana yksi lempparibiisini oli Haloo Helsingin – Kuussa tuulee. Ai miksi? Sehän kertoo aika selvästi irti päästämisestä, elämän rohkeasta elämisestä ja siitä, ettei rakkautta kannata pakottaa. Kappaleen sanoissa toistuu ajatus, että jos lähtee väkisin etsimään rakkautta, sitä ei ehkä löydä, mutta jos keskittyy elämään täysillä, olemaan oma itsensä ja heittäytymään kokemuksiin, rakkaus voi tulla vastaan kuin itsestään.
Kertosäkeen kohta “jos kuussa alkaa tuulemaan” toimii vertauskuvana jollekin lähes mahdottomalle. Kun on tarpeeksi läsnä, avoin ja elossa hetkessä, voi huomata ja kokea asioita, jotka tuntuvat melkein mahdottomilta.

Biisissä on myös vahva viesti pelkojen jättämisestä taakse:
- ei tarvitse yrittää liikaa miellyttääkseen muita
- pitää hyväksyä itsensä
- kannattaa uskaltaa hypätä tuntemattomaan, vaikka voisi sattua.
Hauska juttu tässä on se, että tämä bändi on puolisoni lemppari joten oli aika luontevaa lähteä yhdessä upouudelle stadikalle kuuntelemaan kyseistä bändiä. Ja kyllä tuo kyseinen kappale soi siellä myös ja joka kerta se palauttaa mieleen ajan jolloin istuin yksin kotona syömässä tai kävin yksin iltaisin nukkumaan. Se tuntuu edelleen joka kerta rinnassa, kun sen kuulee radiosta. Eli jos haluat itkettää mua, niin melko helppo tapa on laittaa soimaan Kuussa tuulee.
Ikimuistoinen päivä
Tuli päivä, jolloin mielessä alkoi pyöriä ajatus, että tämän ihmisen kanssa haluan viettää loppuelämäni. Halusin tehdä päivästä erityisen ja otin suunnitelmaan mukaan puolison hyvän ystävän. Yksinkertaisena ideana oli saada puoliso saapumaan paikkaan X ilman, että hän epäilisi mitään. Mukaan juoneen tuli ravintola ja netin kautta esiintyvä laulaja. Ystävän tehtävä oli kertoa, että hän oli voittanut somen kautta illallisen ravintolassa ja pyytää puolisoani mukaan viettämään iltaa kanssaan. Isot pisteet ravintolalle, koska he olivat mukana juonessa lähes liiankin täydellisesti.
Olin myös kertonut laulajalle, mistä on kyse, ja hänen tehtävänään oli siirtyä jälkiruokien aikaan esittämään kaksi kappaletta. Tämä kuului “somekilpailun” voittoon. Kappaleiksi valikoituivat, yllätys yllätys, Kuussa tuulee ja eräs meille tärkeä Ed Sheeranin kappale. Puoliso ihmetteli vain, miten sattuikin näin merkityksellisiä kappaleita soimaan juuri oikealla hetkellä. Samaan aikaan mä olin piiloutuneena ravintolan keittiössä, käsi täristen ja kylmä hiki otsalla.
Ravintolan tarjoilija tuli huikkaamaan, että Sami nyt olisi sinun vuorosi. Muistan vain, että ne muutamat askeleet ravintolan terassille tuntuivat ikuisuudelta ja en meinannut saada sanoja suustani. Olin kirjaimellisesti suurien asioiden äärellä.




Jos jotain asiaa saisin korjata tuossa päivässä, niin pyytäisin anopilta hänen tyttären kättä. Suomalainen mies, joka on kasvanut lapsuutensa Malmilla ei ymmärtänyt kulttuurisia eroja. Vaimoni äiti on Uzbekistanista kotoisin ja ei käynyt pienessä mielessänikään, että tässä kohtaa perinteet kunniaan. Nostan kädet ilmaan virheen merkiksi.
Tänä päivänä anopista on tullut mulle suorastaan varaäiti ja ei ole asiaa mistä emme voisi keskustella. Juhlimme häitämme sekä Suomessa että Uzbekistanissa ja tästä kuuluu suuri kiitos anopille, joka järjesti melkoisen päivän meille. Jos haluat katsoa päivästä koosteen, niin se löytyy täältä.


Maksuttomat treenit

Liikkuvat Puntit on järjestänyt maksutonta ohjattua liikuntaa jo yhdeksän kesän ajan, ja tänä vuonna 2026 on juhlavuosi, kun saamme kympin täyteen. Treenit ovat monipuolisia, tehokkaita ja sopivat kaikille. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta. Yhteinen treeni porukalla takaa hyvän treenin myös silloin, kun itsellä ei välttämättä ole se paras päivä harjoitella.
Miten homma toimii? Lähetä viesti sähköpostilla tai WhatsAppilla, niin lisään sinut ryhmään, jossa äänestetään treenipäivistä ja valitaan eniten ääniä saanut päivä. Treenit järjestetään Klaukkalassa.
Jäikö sulla mieleen jotain tästä tai onko sulla ideoita, mistä voisin kirjoittaa seuraavaksi? Laita mulle viestiä!
Seuraa tiliäni LinkedInissä, Instagramissa, X:ssä, Threadsissa ja TikTokissa – niin pysyt parhaiten ajan tasalla uusista blogiteksteistäni. Halutessasi voit myös tilata uutiskirjeen, niin saat tiedon uusista teksteistä suoraan sähköpostiisi. Ensimmäistä kertaa blogissa? Tutustu minuun täällä!
Kaupallisia tiedotteita
Kerro minulle oma tarinasi. Onko sinulla jokin tavoite, minkä haluat saavuttaa? Miten voisin olla sinulle avuksi? Ota yhteyttä, niin autan sinua toteuttamaan sen! sami@liikkuvatpuntit.fi
Kasvukipuja -kirjan yksityisiä esittelyjä voi tilata allekirjoittaneelta. Kirjan voi lainata kirjastosta tai ostaa kirjakaupasta ja virallisilta kotisivuilta.






