Tervetuloa Puntit Liikkuu -blogiin!
Nimeni on Sami Muhonen, 41-vuotias intohimoinen liikunta-alan yrittäjä ja kirjailija. Olen toiminut alalla vuodesta 2012 lähtien. Työhöni kuuluu sekä henkilökohtainen valmennus että ryhmäliikunnan ohjaaminen. Valmistuin FAF Personal Traineriksi® vuonna 2015 ja sain virallisen fitnessvalmentajan pätevyyden Suomen Fitnessurheilu ry:ltä vuonna 2019.
Täällä käsitellään liikuntaa, lepoa, ravintoa ja arjen iloja. Omalla pienellä twistilläni.
Tutustu minuun lisää täälläja tilaa halutessasi uutiskirje!
Alkuun pientä tiedotetta. Pakko myöntää, että en ole koodari parhaimmasta päästä. Sivuston palveluntarjoaja muuttui muutama kuukausi sitten ja huomasin vasta viikko sitten, että mitkään aikaisempien blogien […]
Muistatko, kun Henkan valmennustarina julkaistiin blogissa elokuun alussa? Nyt pääset kurkkaamaan, mitä Henkalle kuuluu tällä hetkellä. Jos et vielä lukenut ensimmäistä osaa, löydät sen täältä. Päästetään […]
Katsoin viime sunnuntaina Yleltä Akuutin. Jakson aiheena oli lihasvoiman kehittäminen. Ihmiset yhdistää liikunnan ennen kaikkea sydämen ja verenkierron terveyteen, kuntoiluun tai painonhallintaan, mutta lihasvoimalla on paljon […]
Ei ole kulunut montaakaan päivää taas vaihteeksi, kun näin päivän lehden etusivulla otsikon, joka lupaa jopa kymmenen kilon painonpudotusta muutamalla ”kikalla”. Näen joka kerta punaista kaupan […]
Kun mun mieltä painaa jokin asia, niin tarvitsen aikaa prosessoida ja vielä enemmän haluan kirjoittaa siitä. Niin tälläkin kertaa. Jo tätä kirjoittaessa joudun ottamaan muutaman syvemmän […]
Nykyään palautumisesta, rentoutumisesta ja vireystiloista puhutaan paljon. Itse asiassa niin paljon, että helposti unohtuu yksi olennainen asia. Palautuminen ei ole mahdollista ilman kuormitusta. Jos emme koskaan […]
Uzbekistan oli minulle täysin uusi tuttavuus ja vaimonkin edellisestä käynnistä oli kulunut jo aikaa, mutta 10 päivän kiertomatka avasi maan monipuoliset kasvot. Modernin pääkaupungin, silkkitien loiston […]
Rasva on yksi tärkeimmistä ravintoaineista hyvinvoinnin kannalta. Rasva ei ainoastaan anna energiaa, vaan se osallistuu myös hormonitoimintaan, solujen rakennusaineiden muodostumiseen ja jopa aivojen optimaaliseen työskentelyyn. Oleellista […]
Proteiini on lihasten rakennusaine, hormonien säätelijä ja olennainen osa hyvinvointia. Riittävä proteiinin saanti tukee palautumista, energiatasoja ja aineenvaihduntaa. Mutta mistä proteiini kannattaa hakea? Tässä ovat parhaat […]
Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein. Evästeitä käytetään myös sisältöjen ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen sekä tietoliikenteen analysointiin. Evästetietoja. jaetaan sosiaalisen median, mainonnan ja analytiikkakumppaneidemme kanssa.